Osallistuva budjetointi
VAIHE 3
Osallistuvan budjetoinnin äänestys 24.2.- 16.3.2025
Kaikista saaduista ideoista on nyt saatu koottua äänestykseen etenevä joukko ehdotuksia. Joukosta on karsiutunut muutamia eri tavoin ehtojen vastaisia ideoita.
Näin on käynyt esim. jos riippuvuus ulkoisesta toimijasta/viranomaisesta on merkittävä. Lisäksi pois on jäänyt ideoita joiden toteutumisen edellytysten selvittely olisi pitkäkestoinen. Näitä voidaan kuitenkin edistää mahdollisuuksien mukaan osallistuvan budjetoinnin ulkopuolella. Äänestyksestä on jäänyt pois mm.
- Automaattinen nopeusvalvonta Joensuuntielle
- Katuvalot ja kevyenliikenteenväylä Jakkulantielle Oinasjärvelle
Joissain tapauksissa keskenään samankaltaisia ideoita on saatettu yhdistää.
Katso ehdotetut, äänestykseen edenneet ideat ja äänestä omia suosikkeja 24.2.- 16.3.2025
Äänestys (Webropol)
Kaupunginhallitus päättää, äänestyksen tuloksiin perustuen, lopullisista toteutettavista ideoista.
VAIHE 2:
Saatujen ideoiden käsittely ja jalostaminen 10.2.- 24.2.
VAIHE 1:
Kuntalaisille avoin ideahaku 14.1.-9.2.2025
Osallistuvan budjetoinnin ideoiden ehdot
- Idean tulee olla jätetty ideointiaikana 14.1-9.2.2025 klo 23:59 mennessä.
- Idean tulee olla toteutettavissa osallistuvan budjetoinnin määrärahalla vuoden 2025 aikana.
- Ideoiden tulee olla kaupungin toteutettavissa.
- Idean toteutus ei voi vaatia merkittäviä jatkuvia ylläpitokustannuksia.
- Kaupungilla on oikeus muokata ja kehittää jätettyä ideaa.
- Kaupunki voi toteuttaa ideoita yhteistyössä eri yhteisöjen ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
- Jätetyistä ideoista ei makseta palkkiota.
Ideoiden arvioinnissa huomioitavaa
Ideoiden arvioinnissa eduksi katsotaan, mikäli ideat edistävät seuraavien kaupungin strategioiden ja toimintasuunnitelmien toteutusta, esim:
- Voimassa oleva kaupunkistrategia [PDF]
- Someron Syrän -keskustaympäristön kehittämisen viitesuunnitelma [PDF]
- Puistostrategia ja lähipalvelupuisto-toimintamalli [PDF]
- Elinkeino-ohjelma 2024-2025
Kaikista jätetyistä ideoista raati valitsee parhaat ehtojen mukaiset ideat jatkokäsittelyyn. Näistä kuntalaiset pääsevät äänestämään mielestään parhaita.
Lopulta toteutukseen etenevät ideat valitaan, kokonaisuus huomioiden, eniten ääniä saaneiden joukosta. Osallistuvan budjetoinnin sääntöjen mukaisesti kaupunginhallitus vahvistaa toteutettavat ideat.
Toteutettavien ehdotusten määrä
Tänä vuonna äänestysvaiheen jälkeen valitaan ideoista ja resurssien riittävyydestä riippuen lopulta 1-3 eniten ääniä saanutta ehdotusta, jotka etenevät toteutukseen.
Ehdota ideaasi 9.2. mennessä!
Ideahaun sähköiseen lomakkeeseen
Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisten varojen käyttöä koskevaan, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Ajatuksena on tarjota asukkaille mahdollisuus osallistua yhteisen kaupunkimme kehittämiseen ja oman asuinympäristönsä parantamiseen.
Osallistuvan budjetoinnin toteutus 2025
Vuonna 2024 pilotoitu osallistuva budjetointi jatkuu myös 2025. Kaupunginvaltuusto hyväksyi tarkoitukseen esitetyn määrärahan, jolloin talousarviossa vuodelle 2025 on varattuna 25 000 € osallistuvan budjetoinnin toteutukseen.
Näin prosessi etenee
Toteutuksessa Somerolla noudatetaan viime vuodelta tuttua menettelyä:
1) Kuntalaisille avoin ideahaku 14.1-9.2.2025
2) Ehdotusten arviointi ja mahdollinen jatkokehittäminen
3) Kuntalaisille avoin äänestys ehdotuksista - 23.2-16.3.
4) Voittajan valinta. Johtoryhmä valmistelee ja kaupunginhallitus päättää.
5) Voittaneiden ehdotusten toteuttaminen vuoden 2025 aikana